Mirja Kuivaniemi

Mirja Kuivaniemi on kirjoittanut lukuisia romaaneja ja novellikokoelmia, nuortenkirjoja ja yhden runokokoelman.

Kuivaniemi on syntynyt Isojoella ja asuu nykyisin Seinäjoella. Hän toimi kolumnistina sanomalehti Ilkassa lähes kahden vuosikymmenen ajan, aina vuoteen 2002. Hän on toiminut pitkään myös kirjallisuus- ja teatterikriitikkona, ollut useita vuosia kulttuurilehti Lakeuden Kutsun toimituskunnassa sekä toimittanut kirjan Väkivallasta vapaaksi. Kuivaniemi alkoi määrätietoisesti kirjoittaa 1980-luvun alussa ja onkin toiminut vapaana kirjailijana vuodesta 1996 lähtien.

Hän nauttii yksin elämisestä ja sen suomasta vapaudesta. Luonto on lähellä hänen sydäntään, erityisesti metsä ja meri. Nykyisin hän on löytökissan emäntä, jonka pihalla käyvät syömässä niin kotiseudun siilit, linnut kuin oravat. Työssään hän on perfektionisti ja luonteeltaan ennemmin pessimisti kuin optimisti.

Lue lisää