Pelimaailman todellisuus houkuttelee lapsia lukemaan

10.1.2019

Mukana hyväntekeväisyyskampanjassa ovat tamperelainen Colossal Order, oululainen Fingersoft ja Kotkassa toimiva Nitro Games. Kirjoja lahjoitetaan kouluihin peliyhtiöiden kotiseuduilla. Kirjan kustantaja Tammi on vastannut kampanjan käytännön järjestelyistä. Kaikkiaan kirjoja lahjoitetaan koulujen ja koululaisten käyttöön yhteensä 900.

Osana kampanjaa toimittaja-tietokirjailija Elina Lappalainen vierailee alueiden kouluissa puhumassa peleistä, pelaamisesta ja pelien tekemisestä. Tampereella Lappalainen vierailee Kaukajärven koululla torstaina 10.1. 2018. Kuten kirjassa myös vierailussa on vankka pelikasvatuksellinen ote. Koululaisille puhutaan ruutuajasta, pelien mikromaksuista ja ikärajoista. Kaikilla kouluvierailuilla on mukana myös aito pelintekijä: esimerkiksi Tampereella kouluvierailulle osallistuvat Colossal Orderin toimitusjohtaja Mariina Hallikainen ja pelitestaaja Lauri Jääskeläinen, jotka kertovat työstään.

”Meillä on ilo olla mukana kampanjassa, joka tukee pelikasvatusta ja kannustaa oppilaita unelmoimaan pelialan työurasta”, Colossal Orderin toimitusjohtaja Mariina Hallikainen sanoo.

”Samalla kun Nyt pelittää! tarjoaa tytöille kaivattuja roolimalleja teknologian alalla, se innostaa myös poikia lukemaan. Kirjassa on vahva pelikasvatuksellinen ote: vanhemmille se antaa työkaluja ja tietoa pelimaailmasta, joka saattaa tuntua vieraalta ja pelottavalta. Elina Lappalaisella on ainutlaatuinen kyky luoda lastenkirjoja, joissa vankka tietopohja yhdistyy vetävään tarinankerrontaan”, Tammen lastenkirjojen kustantaja Saara Tiuraniemi kertoo.

Tietokirjailija Elina Lappalaisen Nyt pelittää! -kirja kertoo pelisuunnittelijan, graafikon, ohjelmoijan ja muusikon työstä hauskasti ja havainnollisesti. Kirjassa lapsihahmot Sofia ja Oliver pääsevät koodariäidin mukana tutustumaan pelistudioon ja tekemään omaa peliä. Kuvitettu ja tarinallinen kirja käy läpi pelin tekemisen eri vaiheita. Miten pelisuunnittelija ideoi pelin säännöt ja maailman, miksi graafikko piirtää jopa satoja luonnoskuvia, miten äänisuunnittelija saa aikaan messevän loiskahduksen ja miten ohjelmoija saa pelin moottorin hyrräämään?

Toimittaja ja tietokirjailija Elina Lappalainen voitti Tieto-Finlandian ja Kanava-tietokirjapalkinnon esikoisteoksellaan Syötäväksi kasvatetut: miten ruokasi eli elämänsä (Atena 2012). Lastentietokirja Nakki lautasella (Tammi 2015) oli Finlandia Junior -ehdokkaana. Tammikuussa ilmestyy Minna Canthia juhlistava lastentietokirja Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset. Lappalainen seuraa työkseen startup-yrityksiä, teknologia-aiheita ja suomalaisia peliyhtiöitä Talouselämä-lehdessä.