Tammi julkaisee presidentti Joe Bidenin muistelmateoksen

9.3.2021

Joe Biden valittiin marraskuussa 2020 Yhdysvaltain 46. presidentiksi. Viisi vuotta aiemmin Biden kävi läpi henkilökohtaisen elämänsä ja uransa mullistavinta ja haastavinta vuotta. Hänen poikansa Beau Biden menehtyi aivosyöpään vain 46-vuotiaana toukokuussa 2015.

Poikansa taistellessa hengestään ja myöhemmin menehtyessä Biden palveli maataan Barack Obaman varapresidenttinä. Biden kuvaa teoksessa suruaan ja kertoo, miten hän sai vaikeimmilla hetkillään tukea perheestään, uskostaan ja syvenevästä ystävyydestään Obaman kanssa. Tammen tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö Markku Aalto toteaa teoksen luovan poikkeuksellisen läheisen kuvan maailman mahtavimman valtion presidentistä.

”Kuten kirjan nimestäkin voi huomata, kyseessä ei ole tavanomainen poliitikkomuistelma. Tässä kirjassa puhuu poliitikon lisäksi yksityinen ihminen ja perheenisä, ja uskon, että kirja siksi koskettaa laajasti myös suomalaista lukijakuntaa”, Markku Aalto sanoo.

Joe Biden (s. 1942) edusti Delawarea Yhdysvaltojen senaatissa 36 vuotta. Barack Obaman presidenttikausien aikana hän oli maansa 47. varapresidentti vuosina 2009–2017. Biden valittiin Yhdysvaltojen 46. presidentiksi marraskuussa 2020.

Syyskuussa 2021 ilmestyvän teoksen Lupaa minulle, isä suomentaa Ilkka Rekiaro. Kirjan suomalainen kustantaja Tammi on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä.