TIEDOTE: Inga Röning ja Pauliina Vanhatalo lähtevät kiertueelle

18.8.2015

Inga Röningin Hippiäinen kertoo Kreeta Nymanin raskauden tarinan. Teos syntyi halusta pohtia, miten kohtelemme lapsiamme.

”Raskauden kesto: 9 viikkoa.
Huomio 1: Ensimmäinen neuvola, olisinpa hyvä äiti.
Huomio 2: Olen paska äiti.”

Röning (s. 1974) on oululainen kirjailija. Hippiäinen on Röningin ensimmäinen aikuisten romaani. Aiemmin Röning on kirjoittanut sekä kuvakirjoja että lasten ja nuorten proosaa, ja käsikirjoittanut muun muassa Yleisradiolle.

Pauliina Vanhatalon Pitkä valotusaika on Ouluun sijoittuva romaani taiteilijakutsumuksesta, unelmien muuttumisesta vuosien painon alla, kunnianhimosta, häpeästä ja mustasukkaisuudesta. Tarina alkaa vuoden 1965 Oulusta ja päättyy vuoden 2015 Pariisiin.

”Aarni lähtisi niin kuin typpitehtaalla oli räjähtänyt. Niin että ikkunat helisisivät koko kaupungissa.”

Vanhatalo (s. 1979) kirjoittaa romaaneja kahdella nimellä. Pitkä valotusaika on tänä vuonna 10-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävän kirjailijan kaikkiaan kahdeksas romaani. Kirjoista kolme on julkaistu taiteilijanimellä Veera Vaahtera, ja niistä tuorein, Sattumalta sinun, ilmestyi keväällä 2015.

Kiertuepaikkakunnat:
su 23.8. klo 15 Ravintola Tuba, Oulun Muusajuhlat
ti 25.8. klo 17 Kahvila Muisto, Jyväskylä
ke 26.8. klo 18 Tulenkantajien kirjakauppa, Tampere
la 12.9. klo 20 Kahvila Ruiskuhuone, Raahen Kirjamessut
to 22.10. klo 12 Helsingin Kirjamessut, Katri Vala -lava

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

tuottaja Päivi Hertel, puh. 050 340 24 94, [email protected]
Arvostelukappaleet: [email protected]

www.kirja.fi/kirja/inga-roning/hippiainen/9789513185282/
www.ingaroning.com
www.kirja.fi/kirja/pauliina-vanhatalo/pitka-valotusaika/9789513185008/
www.facebook.com/vanhatalovaahtera
www.pauliinavanhatalo.wix.com/pvvv