TIEDOTE: Yksi sekunti muutti kaiken Pekka Hyysalon elämässä

13.1.2016

Freestylehiihtäjä Pekka Hyysalo (s. 1990) kilpaili big airissa, half pipessa ja slopestylessä ja nousi menestyksellään kauden 2009-2010 päätteeksi big airin maailmanrankingissa sijalle 11. Huhtikuussa 2010 hän joutui Ylläksellä äkillisen tuulenpuuskan aiheuttamaan onnettomuuteen ja loukkaantui vakavasti. Seurauksena oli hengenvaarallinen aivovamma ja Hyysalo oli koomassa yli kolme viikkoa. Toipuminen on edennyt vastoin kaikkia ennusteita ja hän pystyi kävelemään jo kuusi kuukautta onnettomuuden jälkeen.

”Olen kirjoittanut toipumistarinani pääosin vuosien 2011-2013 aikana, ensin englanniksi ja sitten suomeksi. Olen kuvannut kirjan tapahtumat sellaisina kuin ne itse muistan ja millaisina olen ne tapahtumahetkinä kokenut”, kertoo Pekka Hyysalo.

Hyysalo tunnetaan myös perustamastaan FightBackistä. Hänet palkittiin vuonna 2014 sekä vuoden turkulaisena että vuoden positiivisimpana suomalaisena.

Pekka Hyysalo Fight Back – Toinen mahdollisuus
Tammi 2016, 207 sivua

Lisätiedot:
Tiedottaja Tuuli Leppänen, [email protected], puh. 040 5646 734

www.kirja.fi