Jari Litmanen on positiivinen realisti
16.9.2015
Kaareva käytävä johtaa Olympiastadionin monitoimitilaan. Käytävä on kuin suoraan kauhuelokuvasta: se jatkuu ja jatkuu niin ettei näe kuin muutaman metrin kerrallaan eteenpäin. Mutta monitoimitila on iso ja valoisa huone, jonka keskellä pitkät pöydät on rivissä kuin koulussa. Huoneen perällä on kahvitarjoilut ja pyöreäksi leikattuja suloisia voileipiä. Huoneen edessä on suuri Litmanen-kangas ja sen edessä pöytä, jonka ääreen kuningas tulisi pian istumaan.
Jari Litmanen astelee Tammen toimitusjohtajan Timo Julkusen perässä huoneen eteen. Ensimmäinen ajatus on, että siinäpä on itsevarma mies. Timo Julkunen siis. Itse en olisi niin rennosti osannut olla Suomen kaikkien aikojen parhaaksi jalkapalloilijaksi kutsutun miehen seurassa. ”Litti” ei esittelyjä kaipaa. Yleisönä on toimittajia ja kuvaajia ja kaikki istuvat hartaasti ja hiljaa. ”Mikäs tilaisuus täällä oikein on meneillään?” Jari kysäisee ja naurahtaa. Tunnelman jäykkyys karisee, yleisö muistaa käytöstavat ja taputtaa.
”Me tavattiin vähän reilu puolitoista vuotta sitten ja silloin tämä ajatus kirjasta tuli julki”, Timo aloittaa. ”Haluttiin että Litmanen kertoo Litmasesta ihan omasta näkökulmastaan.” Vuonna 2012 sai ensi-iltansa dokumenttielokuva Kuningas Litmanen ja jo vuonna 1995 Hannu Teider ja Jari Litmanen tekivät yhdessä kirjan Kultakenkä – tie mestaruuteen (WSOY). Ne eivät kuitenkaan tuntuneet täysin omilta. ”Ne oli tietenkin vain osa kokonaisuutta. Kukaan muu paitsi minä ei ole ollut kokemassa kaikkea mun elämässä”, Jari selittää uuden kirjan tarvetta. ”Vaikka ei musta nyt tunnu kirjailijalta. On ollut kuitenkin hienoa huomata, että onnistuu jollakin alueella jossa ei ole niin hyvä.”
Timo kuvaa Jarin otetta kirjan tekemiseen hyvin ammattimaiseksi. ”Työmäärä oli vaikuttava ja harvoin oon nähnyt sellaista perehtymistä ja paneutumista projektiin.” Jarin kasvoille leviää vaivaton hymy, jollaista hänen kasvoillaan harvoin näkee. Kirja onkin järkäle, kolmesataa sivua. Siinä on taulukoita ja kuvia, sekä tietenkin aika lailla kaikki Jari Litmasen tähänastisesta elämästä.
Kirjassa on paljon pieniä kiinnostavia nippelitietoja, kuten se, miten Litmasesta tuli Litti. Syyttävän sormen voi kääntää Jarin lukioaikaiseen englannin opettajaan. Pikku-Olliksi kutsuttu opettaja nimesi sponttaanisti Litmasen Litiksi: ”Kas, Littikin on palannut kouluun maailmankiertueeltaan. Ihan hyvin näytti peli menneen.” Nimi jäi elämään, kun Jari vuotta myöhemmin siirtyi HJK:hon, jossa oli silloin useampikin Jari. Opettajan heitosta tuli kuuluisa lempinimi.
”Olen realisti, joka katsoo positiivisesti eteenpäin.”
Jalkapallo on ollut Jarin elämässä aina. ”Ei sillä ole alkua tai loppua. Ei se ole ikinä ollut vastenmielistä tai raskasta, vaan oon enemmän ajatellut sitä harrastuksena, joka on kivaa”, Jari kertoo. Kirjan esipuheessa hän kuvaa suhdettaan jalkapalloon brasilialaiseksi: jalkapallon kanssa kasvetaan ja vanhetaan ja sitä voi pelata itselleen sopivalla tasolla. Ammattiuran jälkeen hän harjoittelee ja pelaa edelleen omalla tavallaan. ”En koe olevani esikuva vaan esimerkki tuleville sukupolville, aivan niin kuin mullakin on ollut esimerkkejä. Olen realisti, joka katsoo positiivisesti eteenpäin.”
Pressitilaisuuden jälkeen pieni katsojien joukko kipuaa Olympiastadionin penkeille. Nurmikentällä verryttelee viitisenkymmentä miestä oransseissa ja mustissa pelipaidoissa. Jokaisen paidassa on numero 10 ja nimi Litmanen. Oranssipaitaiset ovat FC Kynä, eli kirjailijat. Heihin kuuluu muunmuassa J.P. Pulkkinen, Juha Itkonen ja Petja Lähde. Mustissa pelaa Helsingin Urheilutoimittajat. Peliakaa on kaksi kertaa kaksikymmentä minuuttia ja se oikea Litmanen pelaa esin oransseissa ja sitten mustissa, näin tasavertaisuuden vuoksi.
Pelistä voit katsoa videon alta: (Oikean Litin tunnistaa pitkistä mustista housuista)
Peli päättyi 3-2 Urheilutoimittajien hyväksi. Tosin kun kysyin asiasta eräältä FC Kynän pelaajalta, hän tuhahti pelin päättyneen tasan, sillä kumpikin joukkue onnistui tekemään yhden maalin ilman Jari Litmasta. Pelin päätyttyä siirryimme Urheilumuseoon, jossa oli tarjolla illallinen. Päivä on jo taittunut illaksi, kun lähden museolta kohti raitiovaunupysäkkiä. Vatsa täynnä herkullista kanaa, uuniperunoita ja salaattia ja kuohuviinin vielä kutitellessa kielelläni totean, että ei sitä joka päivä tapaa kuningasta.
Illallisvieraat kertoivat, kuka Jari Litmanen on heidän mielestään:
Helmi Turunen
